14.11.2021

Lankamatkalla Ystävän kanssa

Sen verran on Korona hellittänyt otettaan, että Lokakuun puolivälissä päästiin perinteiselle Lankamatkalle. Mukaani houkuttelin Ystävän, joka ei ole ollenkaan käsityöihminen. tai on, käyttää kyllä tekemiäni villasukkia yms... Minähän tietysti hyödynsin tilanteen ja annoin Ystävälleni kameran käyttöön. Kuvat siis hänen ottamia.

Perjantai- iltana hypättiin korvaavaan nalle- bussiin. Bussi itsessään ei ollut nalle- bussin näköinen mutta kuljettajamme, Martti, tiesi kertoa bussin tuntevan nalle- bussin tavat. Nalle- bussi on ollut paikallisen Lindroos Charterin tavaramerkki, joka on nyt myyty. Lainabussilla siis mentiin mutta kuljettajana oli tuttu Nalle- bussin kuljettaja.





Niinpä päädyttiin satamaan ja Tallink Star- laivalla yli. Illalla n. 22 olimme hotellilla ja huoneisiinkin päästiin kirjautumaan. Meillä oli melkoisen raikas huone, kun ikkuna oli auki ja ikkunalauta lainehti vedestä. Uni maistui ja aamupalalle päästiin. Tässä aamupalan jälkipalat...

Aamupalan jälkeen tavarat kasaan ja bussiin kohti Raasikua. Siellä Aade Löngin villakehräämö. Olimme odotetut vieraat, ensimmäinen ryhmä 1,5 vuoteen. (Yritin olla) varsin maltillinen saalis vironvillaa. Paksua hahtuvaa muutamiin tossuihin työkäyttöön ja huivi/ lapaslankoja... Lisäksi villaa mutta niistä ei sen enempää, vielä...



Raasikusta palattiin, perinteisesti, takaisin Tallinnaan ja käyntikohteena Karnaluks.


Koitin olla nopea enkä hypistellyt ihan jokaista nippeliä ja nappulaa. Onneksi ystävälläni oli kamera joten hänkin viihtyi... 
Nämä kuvat Karnaluksista on hänen ottamiaan... 


















Ooh, mikä ihana tämä on... 



Sukkapuikot, pituutta 40cm 





Joko menisimme kassalle?

Kuten kuvista näkyy, Karnaluksista löytyy lähes kaikkea käsitöihin liittyvää. Ompelu- ja neulekonetarvikkeista ei ole kuvia mutta niitäkin löytyy, kuten myös kankaita. Ystäväni löysi itselleen piparkakkumuotteja. Sentään jotain :D

Karnaluksin jälkeen olikin nälkä, joten suuntasimme siihen ravintolaan josssa on hieno vessa... Vessasta ei nyt tullut kuvaa mutta ruoka- annoksista kylläkin.



Paluumatka laivalla, buffet- illallinen ja hieno kuutamo kruunasi meidän reissun. Kotona lauantai- iltana 23 jälkeen, ketkä oli ketkä ei...








Lapiohommia...

 On ollut melkoinen homma kaivaa tämä bloggaaja maan raosta... Olen Anteeksipyynnön velkaa teille, rakkaat lukijat. Blogi on jäänyt naftaliiniin.

Nyt lähdin mukaan syksyn SNY- kierrokselle joten oli aikakin kaivaa blogi naftaliinista. Neulottua on tullut kyllä koko ajan. Facebookiin olen jotain päivittänyt, Instagramiinkin liityin, mutta sinne en vielä ole mitään lisännyt. lähinnä tällä hetkellä SNY- kierroksen vuoksi liityin sinnekin... Kertokaa, Rakkaat lukijat, missä te nykyisin julkaisette neuleita vai onko ne vain omana ilona?

Sitten asiaan: 

Salaisen ystävän lokakuun paketti saapui minulle perjantaina: Teemana oli taikapallo ja omat suosikit. 


Pallon sisältä paljastui Drops Nord- lankaa ( uusi tuttavuus minulle), silmukkamerkkejä, nappeja, hand made- merkkejä, suklaapatukka, teetä, huovutettu pallo, tupsukone (luulisin niin)... Lisäksi paketissa oli puikot, ohje haruni- huiviin ja kortti. 
Kiitos SNY:ni paketisa. Nyt kaivan aikaa kalenterista että saisin kämmekkäät puikoille paketin langasta.


Mitäkö olen puuhaillut blogikatkoksen aikana: Neulonut olen, eri paikoissakin. Käytiin mieheni kanssa Puumalassa 1v hääpäiväreissulla heinäkuun lopulla. Tässä muutama kuva siltä reissulta...








Perinteinen lankamatka on ollut, sattuneesta syystä, tauolla, mutta tänä vuonna päästiin matkaan. teen siitä oman postauksen!