4.1.2011

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Samalla alkoi oma lankakontrollini, lasken KAIKKI ostamani, myymäni, saamani, lahjoittamani ja käytetyt langat tältä vuodelta(tai ainakin niin kauan kun intoa riittää) Tavoitteena joka kuukausi olla miinuksella kuukausisaldossa ja vuoden lopussa myös saldon tulisi olla miinusmerkkinen. Tältä pohjalta ei hyvin alkanut vuosi, reissusta kotiuduttua oli Tapion kaupasta tilaamani langat odottamassa...

Edessä Drops Deligh, Itselle tulossa jotain, sukat tai huivi tai mitä nyt yhdestä kerästä aikaan saa. Kaikkiaan 8 kerää Drops fabelia 4 eri värissä(2 kerää/väri) Sukiksi nämä jossainvaiheessa muuntuvat. Ja alla 3 kerää Novita Rustikaa, näistä tulee koiralle paita. Plussaa yhteensä 750g
Novitan kirjanmerkkivaihdosta sain kirjanmerkin tänään, otin virkkuukoukun ja kasan lankoja ja askartelin vaihdokkini valmiiksi Josko sen postiin saisi vielä tällä viikolla. Kuvaa sitten kun aika on otollisempi :)
Kaveri kyseli, että tekisinkö hälle tälläisen eli jossainvaiheessa tuokin pääsemässä puikoille. Pikkasen kyllä alkoi hirvittää ohjetta lukiessa kun alkuun pitää luoda noin 1000silmukkaa... Vähenee kyllä nopeasti silmukkamäärä.
Ja nyt takaisin esikoisen Jussi-setin kimppuun, jotta saan valmista joskus... Torstaina juhlitaan synttäreitä ja silloin olisi toivottavaa edes jonkun osan lahjasta olevan valmis.

2 kommenttia:

  1. no vähällä oot selvinnyt mulla on tään kuun supistelut 1200g plussalla

    VastaaPoista
  2. Aikalailla samaa luokkaa on myös mun plussat, kun eilen vielä ostin 7 veikkaa vähän lisää :) Ihan vaan tarpeellista... Tarttis tehdä jotain miinuspuolen eteenkin

    VastaaPoista