4.1.2015

Katse menneseen...

On aika hieman ynnäillä menneeseen neulevuoteen 2014. Vuosi ei ollut yhtä tuottoisa kuin pari edellistä, liekkö osasyynä työelämän koukerot.

Tässä kuitenkin muutamia numeroita vuodesta 2014:

Neulomalla olen kuluttanut lankaa yhteensä 12534g, joista käsin 10221g ja koneella 2353g.
Lankaa minulta on poistunut kaikkiaan (neulotut, myydyt ja lahjoitetut langat) 27265g ja minullepäin on lankaa tullut (ostetut ja saadut) 24142g.
Kokonaisuudessaan siis 3123g miinusta lankavarastoon... Ihan koko totuus tämä ei ole, osa neuleista on tilaustöitä, asiakkaan langoista ja tällöin ne ei ole ollut plussana omassa lankavarastossa, ainoastaan miinuksena...
ankaa on tällä hetkellä 36527g, joten luulisi niiden riittävän alkaneelle vuodelle....

Luulen silti, että niin minä, kuin te Rakkaat lukijat tiedetään totuus: Lankakauppaan on päästävä ainakin ALE- aikaan, Uutuuslankojen aikaan, pahan mielen aikaan, hyvän mielen aikaan, Juhannuksena, Jouluna ja muina juhlapyhinä (ettei langat lopu kauppojen ollessa kiinni). Niin ja Pahan päivän varalle on syytä varata tuplasti lankaa... Toivon hartaasti( ja muukin perhe toivoo), että lankavarastoni pienenee vuonna 2015, mutta epäilen syvästi tätä asiaa...

Työnalla tälllä hetkellä on vauvan setti, osittain koneella ja osittain käsin. myös onteloneulepipo on puikoilla ja yhdet perussukat.

Koska mitään neuleaiheista kuvaa ei tähän nyt ole laittaa, laitan kuvan joulun jälkiruokakakusta, Glögi- Juustokakku

Joulun jälkeen ehdittiin Ikeaan, tässä meidän Hilkka tuliaispehmojen kanssa :D Arvatkaa vaan, mikä näistä rakkain on?

 


Neulerikasta vuotta 2015 kaikille, Rakkaat Lukijat!

1 kommentti:

  1. Ihana Hilkka! Kyllähän tuon melkein arvaa, mikä on springerin mieleen.. meidän pojat saivat Ikeasta tuliaisiksi olkkariin oman maton, mekin saamme sillä tassutella jos rapsutetaan poikia ;-)

    VastaaPoista