12.11.2016

Kuulumisia

Taas on ollut taukoa blogin päivittämisestä. Tai oikeastaan ei ole mitään ihmeellistä päivitettävää. Puikot viuhuu ja valmistakin tulee aika- ajoin, mutta ei mitään mainittavaa...
Villasukkiahan sitä tähän aikaan vuodesta tulee neulottua, vaihteeksi yksivärisiä mustia sukkia. Ja yhden mallihuivinkin neuloin, Teeteen "laatikkolangasta" Ihan kiva lanka oli neuloa, malli oli se langan mukana saatava pitsihuivi, ystäväni Anun suunnittelema <3

Tunikan sain valmiiksi muutama viikko sitten, siitä ei kylläkään päällä otettua kuvaa ole. Mutta tässä vähän makupaloja


Lankana Schachenmayr Merino Extrafine 285 Lace ja TeeTee Elegant Neulottu neulekoneella. Muutamia kaavakorjauksia vaatii ja sitten voikin tehdä jollain toisella värillä.  Tai toisesta langasta?
Ainut miinus tässä tunikassa on käsinpestävyys. Minä kun olen niiiiiiiin laiska pesemään mitään käsin.

Salaisen ystäväni lähettämä Alpakka- lanka päätyi väripataan. Ja puikoille muodostumassa huiviksi. EI kuitenkaan (valitettavasti) salaisen ystäväni lähettämällä ohjeella, vaan ihan omasta päästä jotain koitan väkertää...

Tälläisiä kuulumisia tältärintamalta.
Talvikin on jo saapunut, lumineen ja pakkasineen. Ensi viikolle on kyllä jo lupailtu plussakelejä. Ei olis niin väliksi, vaikken talvesta niinkään välitä, voisi nyt pitää pikkupakkasta niin pysyisi paljon puhtaampana koirat ja sitämyöden kotikin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti