Kyllä sitä on, vaikka kovasti asiaa opiskelutovereiden kanssa epäiltiinkin tuossa viime viikolla. Jaa mitäkö elämää? Rauhallisia aamuja aamulenkkeineen, lasten kanssa iloja, suruja ja hermojen kiristystä. Ja lasten jalkapallotreenejä. Pienemmät on mukana meidän kylän joukkueessa Kunnan yhteisturnauksessa. Sunnuntaina olisi seuraavat pelit.
Olen mä vähän ehtinyt neuloakin, puikoilla on revontuli- huivi ja perussukat. Ja Pari työtä näyttäis kovasti ufoutuvan, tai ainakin tällä hetkellä... Uusia juttusia pitäisi suunnitella ja ruveta hyödyntämään tuota koulutusta ja osaamista. ettei vaan jäisi oppi ihan unholaan.
Neulekone on edelleen hakusessa, Brotherin Elektroninen ohutlankakone (kh 940... tai reikäkorttikone mikäli hinta on kohdallaan)
Valmiista neuleista ei kyllä ole kuvia, joten Hilkka saa taas toimittaa bloginpiristyksen virkaa. Tässä kuvassa koiraneiti on keräämässä ruokarahoja :)
Koulu on tosiaankin ohitse, eilen vietin pienimuotoisesti valmistujaisia, kakkukahvin merkeissä. Googlen kuvahaulla etsin juustokakkuja ja löysin
Kolmen suklaan juustokakun Sitähän se oli sitten tehtävä, sillä erolla että korvasin maitosuklaan marianne- suklaalla. Ja mitäpä sitä muuta neulekisälli lahjaksi toivookaan kuin lankaa, kolme 7 veikan Polkka- kerää sain kera sukkapuikkojen ja virkkuukoukun. Sanotaan, että sitä saa mitä tilaa...
Niin ja saatiinhan me valmistuneet nimemmekin paikalliseen lehteen:
Vaatetusalan ammattitutkinto, neuleenvalmistajakisällin osaamisala,
ammattitutkintotutkintotodistus 8.6.2012
Arasola Pia-Liisa, Turku, Heikkinen Aino, Kotka, Hiltunen Satu, Kotka, Häyry
Satu, Kotka, Kirves Anna-Leena, Kotka, Luoma Moona, Hamina, Mäki Johanna, Teuva,
Paljärvi Anu, Lahti, Peräkylä Sini, Loviisa, Puhakka Minna, Hamina, Pulliainen
Laura, Vantaa, Rämä Teija, Kouvola, Saari Riikka-Sisko, Kotka, Sairanen Aila,
Lappeenranta
Lähde
Ehkäpä tässä vielä jonain päivänä saan jotain valmiiksin ja kuvattua. Sitä odotellessa toivotan kaikille lukijoille Aurinkoista ja lämmintä alkukesää!