Eipä ole ennen meikäläisen puikoilla huhtikuun kaltaista kuukautta ollut! langankulutus kokonaisuudessaan 3889g, josta 107g koneella. Jaa, että pitäisi kuviakin olla ja esitellä tekeleitä?
Tuoreimpana valmistui viimeinen UWA- työ, eilen minuuttia ennen puoltayötä (vappuaattohan oli takaraja tuossa UWA- tempauskessa). Nämä oli mielenkiintoiset neuloa, pääasiassa ainaoikeaa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi nopeasti, toinen tökki. Kun kerran on ohjeen selättänyt, niin piti vielä uudestaan tehdä sama työ...
 |
Domino- sukat Drops Fabelista, 98g, Puikot 2,5. Ohje Dropsin sivuilta, ohjeesta poiketen varressa ainoastaan 2 ruuturiviä ja muokkasin jalkapohjan sileäksi neuleeksi. |
Pidemmän aikaa olen miettinyt petiä meidän koirille, tai lähinnä Viiville. Kun Viivi nukkuu lattialla, mun vieressä, ja aika-ajoin tulee tarve pedata peitto niin, että lattiassa alkaa olla kohta naarmut. Tämän pedin ensisijainen tarkoitus on siis suojata lattiaa. Kokoa pedillä on n. 65*65cm. materiaalina Moppilanka, jota kului himppusen vajaa 2 kg. Virkkuukoukku nro 6
 |
Hilkka testasi pedin :)
|
Tilaustyönä tein tämän Revontuli- huivin Vironvillasta 8/2, puikot 5,0 KnitPro:t ja lankaa kului muistaakseni 130g
Yks mallineulekin on tämän kuun aikana valmistunut, siihen meni liki 800g lankaa... Ja muutama muu pienempi työ...
Nyt lähden nauttimaan auringosta ja keväästä!
Hyvää Wappua kaikille!