29.12.2011

Viimeisiä viedään+Arvontaa tyrkyllä

Viimeisiä valmistuneita töitä kuluvana vuonna
Simolle villapaita, on kyllä ollut puikoilla useammankin kuukauden mutta nyt on valmis

Lankana on Drops Ull- Flame, Lankaa kului miltei 500g, Puikot oli Knit Pro:n 5,5 ja 6 kokoiset irtopäiset ihanuudet.

Muutama jämälankapatalappu on myös nähnyt päivänvalon, tässä yhteiskuvaa...

Kuluvana vuonna olen neulonut ja virkannut lankaa yhteensä 13 kg 29g. Aika mittava kasa :) Keskikokoisia, 100g painoisia, villasukkia tuohon kasaan mahtuisi 130 paria. Ja keksikokoisia puseroitakin 26 :) Varmastikaan tuossa määrässä ei kaikki lanka ole, jotain on takuulla päässyt ohi sormien ja onhan edelleen keskeneräisenä torkkupeitto, johon on lankaa kulunut ja tulee kulumaan. Yhdet sukat mahdollisesti valmistuu vielä tänä vuonna, joten se nostanee kokonaissaldon 13.1kg.
Ensivuonna en ihan samallalailla meinaa arkistoida langankulutusta, tänä vuonna kun listassa oli niin kulutetut, myydyt ja annetut sekä ostetut ja saadut langat. Koulu vei kyllä aikapitkälti ajan ja innon miettiä noita kullutettuja lankoja. Jos tässä vielä tämänvuoden puolella inventois langat, laittais Lankuriin ja katsois vaan kokonaispainon nyt ja vuodenpäästä. Toivottavasti nyt paino on se isompi.
Ensivuoden listaukseen meinaan ottaa myös koneella tehdyt, luultavasti eri kategorioihin koulutyöt ja omat työt. Tai sitten ne menee samassa... Tiedä sitten mitä vuosi 2012 tuo tullessaan :)
Elämme mielenkiintoisia aikoja, Rakkaat lukijat!

Tästä kaikesta intoutuneena laitankin arvonnan pystyyn, elikkäs


Kaikki blogiini Loppiaiseen 6.1.2012 klo 23.59 mennessä kommentoineet osallistuvat arvontaan.

Arvon blogissa nähtyjä juttusia 3 kpl. Toivetta siitä, haluaakko lankaa vai valmiin näperryksen voi laittaa, sitä en kuitenkaan lupaa orjallisesti noudattaa :D

17 kommenttia:

  1. Heips Turuust! Joululomalla tässä ollaan vielä - ja mun toive ensi vuodelle on taas päästä koulunpenkille! Viikolla 2 pitäisi tapahtua....
    Paljonpa olet neulonut. Mulla on ollut vain metrilaskuri tälle vuodelle - just olisin päässyt töihin kotoa, muttamutta kotiinpääsystä ei ole tietoa :).
    Hauskaa vuodenvaihdetta! Ja entistä idearikkaampaa vuotta 2012! Näkyy pian....

    VastaaPoista
  2. Kiva villapita Simolla! Mukavaa osallistua arpajaisiin :)

    VastaaPoista
  3. Kovasti olet lankaa kuluttanut ja kivoja juttuja tehnyt.Lnakahna on ihanaa, mutta näperryksetkin ovat kivoja. Varsinkin nuot sinun tekemät patalappusi ovat ihania. Yhdenhän olenkin jo snykierroksella saanut :)

    Hyvää loppuvuotta ja parempaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  4. Olet ollut ahkera neuloja! Osallistun arvontaan ja jos onni suosii, niin lanka kiinnostaisi kovasti...

    VastaaPoista
  5. Mukava saldo! :)
    Hyvää uutta vuotta näin etukäteen sinne :)

    VastaaPoista
  6. Vau! Mikä lankamäärä! Ei voi käsittää pieni ihminen... :) Olen siis mukana arvonnassa ja jos arpa osuu mun kohdalle, niin saat päättää voiton. :)
    Onnea vuodelle 2012.

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman määrän lankaa olet neulonut :) Valmiit näperryksesi kiinnostaisivat.
    Tuotteliasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Hurjat lukemat olet sinäkin kilkutellut :) Lanka kiinnostaa kovasti jos onni minua suosii arvonnassa :)

    VastaaPoista
  9. Ahkerasti on sinullakin koukku kulkenut ja puikot puskeneet tulosta.

    Arpajaisissa mukana.

    Hauskaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Ohhoh, aikamoinen määrä lankaa on sormien välistä sinulla viime vuonna kulkenut, huh sentään. Arvonnassa mukana tietysti myös, valmis näperrys toiveena.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Minulla on niin monessa paikassa lankaa piilossa, ettei niitten laskeminen onnistu millään. Olishan se ihan kiva joskus tietää, paljonko sitä oikeesti omistaa :)
    Arvontaasi haluan osallistua ja minulle käy ihan kumpi vaan palkinto. Lankaahan ei koskaan ole liikaa :)
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle !

    VastaaPoista
  12. Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja mukavia neulomishetkiä.

    VastaaPoista
  13. Upeita käsitöitä. Mukana arvonnassa, ja voitoksi mieluummin lankaa jos voitto osuu kohdalle niin pääsisi itse puikkoja heiluttelemaan.
    Nimim. Shiva
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Valtavasti olet saanut aikaiseksi kaikkea. Jos voitto osuu kohdalle ilahdun sekä langasta että valmiista työstä, pistä yllätystä tulemaan =)

    VastaaPoista
  15. Mahdottomat määrät oletkin tehnyt erilaisia juttuja, kateellisena katson. Arvonnassa tietysti myös mukana, valmis työ sykähdyttäisi aina enempi.

    VastaaPoista
  16. Aikamoisia määriä lankaa kyllä käytät vuositasolla, huh huh sentään. Arvontaan osallistun myös, voitoksi mieluummin jotain valmista.

    VastaaPoista
  17. Kai minäkin tulen nyt kaapista ulos ja myönnän kurkkivani tätä :D vaikka en noita käsitöitä harrastakaan.. ainakaan tässä muodossa :D ja jos voitto osuu kohdalle niin tietty valmista tuotosta mulle :) facesta löytyy jos ei muualta ;)

    VastaaPoista