16.12.2012

Terveiset joulumyyjäisistä

Viikonloppu vierähti "kivasti" oman kylän joulumyyjäisissä. Vähitellen täytyy koittaa saada naamaa esille ja mikäs sen parempi paikka kuin myyjäiset. Tai olisi ollut, jos asiakkaita olisi ollut. eli varsinkin tänään hiljaista oli. Sain mä pöytämaksun verran tuotteita myytyä ja hieman ylikin, mutta en kyllä voi olla tyytyväinen.

Tämä kuva on lauantai aamulta, ennen asiakkaiden saapumista!


Taustalla olevan huivin levitin vielä seinälle, ei se ihan noin "rättinä" roikkunut. Nuo oikealla olevan huivin viereiset puna-valkoiset paperiaskartelunauhat on naapuripöydästä. Ja näkyyhän siellä kuvassa myös apumyyjä, omia joulupallojaan poikanen kauppasi kovasti. Ja ne olikin kappalemäärältään myydyin tuote.

Vielä olisi vähän näperrettävää enne joulua, yks tilaustyö täytyy saada valmiiksi ja jotain omia. Tätä joulua meidän perhe viettää rauhallisesti hankien keskellä.

Alkuviikosta lupailen päivittää blogiin uuden perheenjäsenemme, tai äidin apu paremminkin. Mutta siitä ensi viikolla... ;)

1 kommentti:

  1. KIITOS ihanista piristyksistä pitkin syksyä ja oikein lämminhenkistä joulua sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista