2.8.2013

Tyhjien puikkojen kilistelyä

Nopeasti hiljaiseloa blogi-rintamalla viettäen on kesä mennyt. Kovasti on puikot viuhtoneet suuntaan jos toiseenkin vaan ei oikein mitään tunnu olevan valmista (eikä liiemmin keskeneräisenäkään). Edellisen postauksen tunika on valmistunut, siitä lupaan laittaa kuvan myöhemmin, kunhan saan otettua kunnollisen kuvan. Ihana tunika siitä tulikin, ihana väri ja materiaali.

Nyt puikoilla on aiemmin mainitsemani haasteelliset sukat. Kohtalaisen hyvin saan tolkkua pitsikuviosta, ruutupiirroksen voimin siis, mutta teksti on ihan hepreaa... Vähän on nämä sukat jääneet jumittamaan, kun nilkan kohdalta tuntuu kovin puristavilta. Ei silti, luovuttaa en aio vaan askartelen sukat loppuun asti, joko käytän itse tai etsin sopivampikokoisen käyttäjän.

Ikuisuusprojekti torkkupeittokin on saanut muutaman palan lisää, jotakuinkin puolet paloista toki puuttuu vielä. Tämä on joululahjaksi kaverille menossa, en vaan ole muistanut mainita minä jouluna :D Työnalla on ollut kuitenkin vuoden verran.

Myös muutamat kämmekkäät olen kesän aikana tehnyt syksyä ja myyntiä ajatellen.

Lankoina ylärivissä molemmissa Kool Aid- värjätty Nalle
Alarivissä vasemmalla teetee Pallas ja oikealla Novita Nalle Luontopolku Tuohi

Koneen olen myös kaivanut hetkittäin naftaliinista ja neulonut vauvan nutun. Myyntiin sekin menee tai malliksi kaverin ompelimoon. Siihen olisi ajatuksena kehitellä enemmänkin asukokonaisuutta, töppöset, tumput, hattu sekä housut... Ja tilauksesta saa mieleisellä värillä+kokoonpanolla :)

Kovasti tekisi mieli aloittaa joku huivi, mulla on mm pellavalankaa, mistä olisi kiva kokeilla huivia. Ja upeita vironvilloja on myös muutama osin odottamassa huiviksi pääsyä. Kun vaan osais päättä minkälainen huivi. Harunihan se on mun lemppari, mutta onhan niitä muitakin ihania...

Tässä vielä kuvaa lomareissumme luontoystävistä. Ihan mökin terassin viereen tuli. Kuvan ottamishetkelä mun vieressä nukkui labbiksemme Viivi. Ihan niin nätisti Viivi ei näitä ystäviä aina tervehtinyt, kyllä sai sorsat myös juoksuharjoituksia!

2 kommenttia:

  1. Oletpa ollut todella ahkerana. Minä en saanut yhtään neuletta aikaan koko kesänä kun on ollut niin kiireistä.

    VastaaPoista
  2. Heips, terkkuja lounaasta! Jälleen alkaa nuo hellepäivät - tänään vielä voi alpakkaa käsissään pitää, kun ovat kuivana.... Mukavia lomapäiviä vielä - paitsi että sun lomapäivät alkavat kun lapset häipyvät kouluun, vai kuinka? Terkkuja!

    VastaaPoista